AulisSaarijärvi Kauas on pitkä matka kantaa painavaa raskasta

Katso mihin taksiin menet tinkimään Helsingissä!

Kirjoitan tämän, kuin romaanin kolmannen persoonan havaintona ja kuulemana. En halua että sirpillä ja vasaralla otsaani tai päähenkilön otsaan hakataan rasistileima. Siksi taksikusi on vain ”ei-impivaaralainen”. Päähenkilö oli Helsingissä, pienessä kiireessä Taka-Töölöstä, Kelan pääkonttorista halusi vartissa keskustaan tapaamiseen. Saatiin taksi. Se ei-impivaaralainen oli kuskina. Keskustelu meni:

- Päivää! Aja Kappeliin!

- Hää! Ai … mike kaappilei?

- Espanpuiston päässä, on kauppatorin vieressä. Tiedätkö?

- En! Sine kirjoita se TomTom. Kirjoita se ny heti!

Päähenkilö päätti pienimmän riesan kautta ja yritti kirjoittaa. Ei tiennyt Kappelilla olevankaan Unioninkadulle numeroa, joten kirjoitti Etelä-Esplanaadi 4, tai yritti, mutta Afrikkaan tarkoitettu räppänä ei tajunnut Ä -kirjainta, tai se olisi pitänyt osata kahdeksanmerkkisen yhdistelmän kanssa tehdä. Lopulta antoi Tommin pois ja sanoi opastavansa itse kuskia matkan.

Matkalla oli tullut riita siitä, että päähenkilö ”epäkunnioittavasti komentelee”. Erottajalla päähenkilö kysyi, mitä kyyti maksaa, kun loikkaa pois heti kun ollaan lähellä. Siinä neitimieskuski sai uuden ”valkoisen miehen komentelukohtauksen”. Oli tullut se Narkikantorin opittujen mielenosoituksien huutolitania ihan itsellään ja kovaa kerrottuna.

- Sine ei loikka minneka! Sine alistaaa rasisti mine! Sinä maaratä kuin valkoine hera miine! Sine rasisti! Sine natsikonna ja paha mies! Nyt poliisi tahan!

 

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201807212201088088_u0.shtml

 

Päähenkilö oli samaa meiltä ja soitti itsekin. Soitti vielä tapaamisen henkilölle, että myöhästyy, kun valitsi väärän taksin. Odotettiin puoliksi jalkakäytävällä poliisia.

Päähenkilö nousi seisomaan haisevasta autosta. Kuski kirmaisi kiinni ja huusi sitä oppimansa rasistivirttään.

Tuli poliisikin. Alkoi selvitys, jossa kuski piti 120 desibelin mökää ja valtavaa käsituulimyllyään 80% esiintymisajasta. Naispoliisi oli jo laittamassa päänhenkilön kuulemastaan rautoihin vaarallisena, hän kun saattoi salamana rakastua ”komeaan” kuskiin.

Se vigsumpi poliisi kysyi matkan hintaa, että kuski pääsee jatkamaan ”ammattiaan”. Sitä arvuuteltiin ja lopuksi Taka-Töölö - Erottaja maksoi 45 euroa! Naispoliisista se oli juuri oikein!

Päähenkilö sai lennosta otettua toisen, ”normaalin” taksin impivaaralaisen kuskin ajamana ja myöhästyi vain vartin tapaamisesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Ken ulkomailla matkustaa, tietää että:

a) Älä mene sellaiseen autoon, jossa ei ole taksin ulkoisia tunnusmerkkejä. Rekisterikilpien vaihtaminen vie minuutin, mutta koko auton taksiksi naamioiminen on rikollisille keskimäärin liian vaivalloista.

b) Älä mene sellaiseen taksiksi esiintyvään ajoneuvoon, jossa on kuljettajan lisäksi valmiiksi jo joku toinen henkilö. Taksit eivät tarvitse apukuskia, mutta rikolliset usein tarvitsevat avustajan.

c) Älä mene sellaiseen autoon, jossa ei ole näkyvää taksamittaria. Yllättävän usein se mittarin mukaan maksettu matka on loppujen lopuksi edullisin.

d) Älä mene sellaiseen autoon, jossa kuljettajan ajolupa tms. ei ole selkeästi näkyvillä. Älä tue harmaata taloutta.

Suomi kansainvälistyy ja nyt saimme jo kansainvälisen "villin" taksimeiningin myös tänne Suomeen. Tallinnassa ja Tukholmassa siihen on jo saaneet harjoitella ne, joilla on ollut varaa matkustella. Nyt ei enää tarvitse mennä Helsinkiä edemmäs, kun jo helppoheikit yrittävät kusettaa tyhmää turistia. Juuri uutisoitiin siitä, etteivät taksilupaa hakeneet selviä paikallistuntemuskokeesta. Osa ei selviä edes suomenkielellä.

Onhan se kiva, että on hintakilpailua, mutta se pitää tehdä läpinäkyvästi ja velotuksen tulee olla kuluttajan tiedossa jo ennen matkaa.

Emmehän me ryhdy väittelemään kaupan kassallakaan ostoskassin hinnasta!

Tuli muuten mieleen tositarina saksalaisesta taksibisneksestä.

Saksassa on tapana teipata taksikäyttöön tulevien autojen pellit kokonaisuudessaan pellit peittävällä suojakalvolla. Taksi poistetaan käytöstä 500 000 kilometrin jälkeen, jolloin myös teipit poistetaan. Tämän jälkeen mittarista "rullataan" pois 300 000 km ja vaihdetaan ovien edulliset saranat, jolloin maalipinnaltaan virheettömän auton jälleenmyyntiarvo tuplaantuu. Sitten se myydään Suomeen.

Vehon huollossa naureskellaan sitten autoa korjatessa, kun korjaamon tietokone näyttää auton tietokoneen lokilta oikeat ajokilometrit vs. matkamittarin näytön :-)

Toinen taksitarina Kyprokselta.

Olin kavereiden kanssa menossa Kyproksen demilitarisoidulle vyöhykkeelle, jonne meillä oli kulkulupa, Limassolista satunnaisesti valitulla taksilla. Kuski kysyi hieman ennen rajakontrollia lupaa pysäyttää hetkeksi. Ihmetellen suostuimme. Kuski veti istuimensa alta 45. cal Colt pistoolin ja sanoi vievänsä sen piiloon tien varressa olevan liikennemerkin juurelle rajakontrollin pelossa.

PS: Paljonko muuten lopuksi maksoit ei-impivaaralaiselle? Kovalaisella kyyti olisi maksanut kympin.

Aulis Saarijärvi

Matkaa en tehnyt minä, vaan loimaalainen virkamiestuttavani. Kiihottunut naispoliisi luultavasti määritteli sen 45 euroa Kela - Bensowintalon edustan ajelun hinnan. Eteläespan päähänajelusta en tiedä taksaa.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Opin tämän läksyn jo vuosia sitten Virossa. Kävin järjestelmähommissa Tallinnan ulkopuolella johon otin satamasta taksin.

Ns. virallissilla takseilla hinta oli n. 20e ja kerran erehdyin ottamaan taksin (epähuomiossa) jossa ei ollut mustakeltaisia raitoja kyljessä.

Kuskilla oli lupakortti, mutta ei mittaria päällä. Hinta oli yllättäen 50e paikan päällä.

Sain tosin kuitin matkasta. Sen jälkeen olen ollut todella tarkka Tallinnassa mihin taksiin astun.

Tukholmassa jos et ole tarkkana matka Arlandasta keskustaan saattaa maksaa satoja euroja. Kyseessä on "laillinen" ryöstö ja jossain vaiheessa jopa Tukholman matkailuviranomaiset varoittivat turisteja tästä. En tiedä onko siellä meno tasoittunut vuosien myötä?

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Jopa 10 vuotta vanha TomTom 920T englannin kieli ja Helsinki valittuna ehdottaa hakukenttään kirjoitettuna Ekaksi kirjainta Et: Etanapolku, Etelä-Haaga, Eteläesplanadi ä-kirjaimella.

Aulis Saarijärvi

Hieno laite! Niitä pitää saada Stadin afrikkalaisille taksikuskeille heti paljon!

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Tallinnassa homma on simppeli. Opi tietämään järkevänhintaiset firmat, et pety. Vuosia olen ihan Neuvosto-Eestistä lähtien taksia käyttänyt. Silloin piti etukäteen kysyä hinta, nykyiseen kännykkäaikaan tilaat tutun firman taksin; simppeliä.
Pitkä matka, esim Tallinna - Pärnu, aina sovitaan kokonaishinta ja mittaria ei käytetä.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Eilisestä taksimatkasta jäi ristiriitainen fiilis. Auton tilaaminen oli helppoa ja tilauspalvelu monipuolinen. Auto tuli nopeasti. Matka oli aiempaa edullisempi. Mutta kuski marmatti koko matkan uudesta taksilaista. Ei olisi jaksanut kuunnella.

Eniten häntä tosin tuntui harmittavan se että media oli pelotellut ihmisiä aivan turhaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kaikissa asioissa pitäisi aina pystyä kuuntelemaan molempia osapuolia. Siitä huolimatta, etten epäile kertomuksesi todenperäisyyttä.

Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että omalla kohdallani tuo taksimatka ei olisi koitunut samanlaiseksi seikkailuksi. Olisin heti alussa sanonut, että neuvon tien ja sitten olisimme kaikessa sovussa ajaneet perille.

Taksakin olisi varmaan ollut alempi kun hintaan ei olisi ynnätty poliisien odottelua.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Riadissa aikanaan tingittiin kuskilta hinta hotellilta keskustaan. Onnistuimme tinkimään kalliimman hinnan kuin olisi ollut mittarin mukaan. Sen jälkeen ajoimme aina mittarilla emmekä yrittäneet olla fiksuja.

Yhden kerran isäntä otti taksin noin kilometrin matkalle. Sattui vanhanpuoleinen afgaanikuski. Varttitunnin ajelun jälkeen ei vielä oltu perillä eikä vaikuttanut siltä, että kuski tietäisi minne pitäisi mennä. Syyrialainen isäntämme ilmoitti, että poistumme taksista eikä hän maksa mitään, koska minnekään ei päästy. Otettiin sitten lennosta toinen taksi, joka veikin parissa minuutissa perille.

Aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kun Neuvostoliitto veteli viimeisiään Moskovassa vallitsi villin lännen meininki kaikessa mahdollisessa. Mikään taksi ei pistänyt mittaria päälle ja aina piti sopia hinta erikseen. Ruplat kuski laittoi poikkeuksetta taskuunsa ilman kuittia.

Aulis Saarijärvi

Paljonko se eroaakaan tämän hetken Helsingistä?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Noin periaatteessa kannattaa tilata aluetaksi, sillä keskuksen kautta tilattuina ne ainakin noudattavat taksoja, joskin taksat ovat niissä muutenkin olleet näkyvillä.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Helsinki Taksi ajaa vanhalla metodilla syyskuun loppuun.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset