AulisSaarijärvi Kauas on pitkä matka kantaa painavaa raskasta

Uskonnot -tieteen vastaiset voimat

Kirkkohan on yhä säilyttävä ja vaarallinen”tutkimuslaitos”. Sen piispat ja papit ovat ”kaiken osaavia tutkijoita” mielettömästä keskiajasta, aina ensimmäiseen suureen maailman sotaan. Piispat sanoivat, mikä oli jumalasta olevaa totuutta, tiedettä ja asiaa. Muuta totuutta tai ajattelua ei sallittu! siihen oli kiduttajat heti valmiina, kuin nytkin tiettyihin "asioihin" virkakoneistossamme.

 

He kertoivat mikä on Galilein sontaa, josta pääsee poltettavaksi. Piispat näyttivät Kopernikuksen hirttoköyden roikkujaksi ajattelijat. Paavin mustat pirut, ne pirun kätyrit etsi niitä, jotka eivät uskoneet, että neitsyt on neitsyt synnytyksessäkin.

 

Eivätkä nekään hiljaiset olijat saaneet Ruotsin itämaakunnassa olla rauhassa, jotka epäilivät Lasaruksen kuolleista herättämisen romuttaneen koko Jeesuksen olemassa olon totuuden ensimmäisenä ylösnousseena.

 

Papisto menetti tiedemaailman ehdottoman herruuden, kun kuninkaiden sotalaitokset tarvitsi tieteeseen ja osaamiseen perustuvaa tappolaitetta käyttöönsä. Piti sallia niiden älykköjen kehittää tykistöä, ruudin ja muiden räjähteiden voimaa ja ballistiikkaa. Sellainen vaati ajatteluaja tieteellistä osaamista ohi jumalahöpinän.

 

Löytöretket eivät olisi olleet mahdollisia piispojen jumalhoureissaan heiluttamien raamattujen kanssa! Laivan rakentamisen osaavien miettijöiden ja laskijoiden avulla se onnistui. Samalla luonnontieteet ja fysiikka aukaisi lisää silmiä nähdä jumalan läpi.

 

Eikä Englannista olisi tuullut kolmanneksen maailman valloittaja ainoankaan homopiispojen mutinoilla Mariasta kuoropooikien kanssa hekuman jälkeen. USA:n ”suuruus” on nyt tieteen ja teknisen osaamisen varassa, jonka Kiina ja Intia ottaa kiinni 5 - 8 vuodessa ohi porhaltaen. EU on USA:n suunnitelman mukaan jo laitettu takaisin keskiaikaan ja juoksupojaksi natossa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Osataan sitä vielä nykyaikanakin. Arkkipiispamme väitöskirja käsitteli teologian ja luonnontieteiden valtavaa ja jatkuvaa vuorovaikutusta. Hyväksytty oikein Oxfordin yliopistossa.

Ollessani noin 30 vuotta luonnontieteiden parissa en ole huomannut moisesta vuorovaikutuksesta merkkiäkään.

Käyttäjän AulisSaarijrvi kuva
Aulis Saarijärvi

Ja kuitenkin yhä valtio kerää pakkoveroa kirkon käyttöön yhteisöiltä. Yhä presidentistä alaspäin valtion luikurijohto kokoontuu suurkirkkoon mutisemaan vanhoja seemiläisten höpinöitä!

Käyttäjän lentonenhenri kuva
Henri Lentonen

Eiköhän ihmiset olisi tehneet jollain toisella tekosyyllä ristiretkiä tai muuta murhatyötä.

Valtionkirkko on ikävä jäänne menneisyydestä joka tulisi hoitaa kuntoon, niin että sillä on sama asema yhteiskunnassa kuin muillakin uskonnoilla.

Itselleni riittää opetukseksi se n. 40 sivuinen evankeliumi. Sen avulla uskon, että elämästä voi selvitä hengissä.

Painavaksi raamatun tekee vanha liitto. Eiväthän sitä noudata enää edes juutalaiset ja parempihan näin: eihän se oikein sovi tähän armon aikaan, kivitykset tai mitkään vastaavat.

Valtiollinen kirkko kuitenkin käytti ovelasti raamattua hyväkseen. Jokainen terroristihan tarvitsee kuitenkin imagon, että jotain hyvää kuitenkin mukamas tehtäisiin.

Nytten ne sitten aiheuttavat hämminkiä muilla tavoin mm. tämän avioliitto-vihkimisensä kanssa. Onneksi eivät sentään enää murhaile.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/11/jaa-et...

" Jaa että kristinusko muka olisi ollut luonnontieteiden nousun taustalla....

Professori Puolimatka vastaa Aamulehdessä skeptikkoprofessoreiden vaatimukseen teolo- gian ja pappiskoultuksen poistamiseksi tiedeyliopistoista väittämällä kristiuskon toimineen luonnontieteiden nousun perustana 1600-luvulta alkaen. Olen asiasta eri mieltä.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194706687147/arti...

" Päivitetty 22.11.2011 09:15, julkaistu 22.11.2011 09:12

Puheenaihe: Teologia on osa tiedettä!

Tapio Puolimatka,

Vastaväite: Kahden professori vaatimus pappiskoulutuksen ja teologian karkottamisesta yliopiston ulkopuolelle on järjetön.

Perustelu: Ilman kristillistä teologiaa yliopisto olisi paljon köyhempi, sillä länsimaisen tieteen kehitykseltä puuttuisi pohja. "

RK: Höpsistälöpsis. Uskonto ei voi olla "tieteen pohja", vaikka jokin tieteenala syntyisikin jonkin uskonnon sisältä.

Puolimatka: " Professorikaksikko Markku Myllykankaan ja Esko Länsimiehen (Näkökulma 20.11.) väitteet jumaluskon tiedevastaisuudesta ja teologian hyödyttömyydestä tieteen kannalta ovat ristiriidassa tieteen historian tosiasioiden kanssa.

Vastoin yleistä oletusta moderni kokeellinen luonnontiede ei syntynyt maallistuneen naturalis- tisen tiedekäsityksen vaan kristillisen luomiskäsityksen pohjalta, jota keskiajan teologia oli kehittänyt älyllisesti täsmälliseen muotoon.

Tieteellisen vallankumouksen keskeiset toteuttajat 1500–1700-luvuilla – kuten Francis Bacon, "Galileo Galilei, Johannes Kepler, Robert Boyle ja Isaac Newton – tekivät tieteellistä tutkimus- taan sen uskon varassa, että äärettömän älykäs, kaikkitietävä ja kaikkivaltias Jumala on luonut koko maailmankaikkeuden. "

RK: Tuosta puuttuu sen tieteellisen vallankumouksen varsinainen empiirinen perustanlaskija ja tieteellisen maailmankuvan isä, kanonisen lakimiehen ja matemaatikon koulutuksen saanut, preussilaisen/kuurilaisen merikapteeniperheen poika Niklas Kuurilainen, lainaksi Nikolaus Kopernikus (saksan sanasta Koperniker, joka tulee baltista, preussiksi Kapperniks)

http://wiki-de.genealogy.net/Die_Kuren

Mitenkähän noin on päässyt käymään, ja miksi?

http://hameemmias.vuodatus.net/blog/2986914/preuss...

Edelleen: Francis Bacon ei suinkaan perustanut tiedettään teologiaan, vaan hän nimenomaan halusi ehdottomasti pitää empiirisen, näytölle perustuvan tieteen toisaalta ja "ILMOITUKSELLE PERUSTUVAT moraalin ja uskonnon toisaalta, mahdollisimman kaukana ja erillään toisistaan!

Francis Bacon oli materialisti, ns. englantilaisen materialismin perustaja.

http://hameemmias.vuodatus.net/blog/2986922/-fysik...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset