AulisSaarijärvi Kauas on pitkä matka kantaa painavaa raskasta

Tulkaa onnellisten Suomeen kaikki!

Ex-pääministeri, kepujohtaja, kansanedustaja, sekä meppi Anneli Jäätteenmäki (kepu) elää EU- bloggiumpiossa, jossa kuvittelee satuja, Tuhkimoita ja Joulupukkeja vilisevän aivan todellisuudessakin? Eikö ollutkaan Santeri Alkio niin hyvä ja kehuttu mies. Sen todistaa jo eduskunnan pöytäkirjatkin.

Santeri olisi punikit 1918 myynyt, tai vaihtanut Saksaan kalikaivoksiin kivääreitä vastaan. Sodan loppuminen ja Prinssikuningas Väinämö Ensimmäisen saapumattomuus esti teon! Oliko Anneli yllätys herätä todellisuuteen vasta 2018?

Suomessa ei yhteisen hiiltyneen puhallusveneen joukossa ole koskaan yhdessä kansana puhallettu. Sotien aikaan 130 – 150 sukua rikastui keinottelulla, ruokamustallapörssillä ja muulla, kun tyhmät hakkasivat käskystä päätään Kurkijoen mäntyyn, siellä Vuoksen rannalla. Sankarihautojen kivissä lukee parikymppisten nimiä riveissä 1941 -44. Ei voitettukaan Hitlerin kanssa sitä Barbarossaa.

Sitä ennen samat suvut ja 130 muuta rikastuivat raakasti pirtukaupalla. Toimintaa suojeli poliisin, merivartioston ja tullin ylin johto, saaden ruhtinaalliset korruptiot. Samaan poliisin rikastumiseen kykeni vasta huumepoliisi Aarnio ryhmineen vuosikymmenet myöhemmin.

Nykyaikana 40 sukua saa miljoonansa tuulisähkötukiaisista, vientitukiaisista, innovaatiotuista, investointituista, ja muusta Saatanan keksimästä lainsäädännöstä, joka eduskunta vääntää 8 kuukautta vuodessa. Asioita tämän 40 suvun puolesta hoitaa Sipilä, Niinistöt, Orpo, Rinne, Arhinmäki, Elo, EK, EVA, sekä Soini ja muut eliitin ihmisolmit.

Pitkälle koulutetut huippuerikoisylikomissaarit poliisissa johtaa taistelua 6 euron pizzan myyjiä vastaan. Suojelupoliisin henkilömäärä on kaksinkertaistettu, budjetti nelinkertaistettu ja tekniikkaa hankittu mitä maailmalla myydään. Toinen puoli näkyvistä poliiseista kyttää ylinopeuksia pääteillä, joissa ei voi ajaa kahdeksaakymppiä monttujen ja reikien vuoksi kameroihin. Loput luetuttaa neitipoliisi-Blobballa nettikirjoituksia, ettei rasismin siemen vain idä vihreänä, vielä ajattelevien mielessä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Kiitos hauskasta tragikoomisesta vuodatuksesta, joka tulee aidosti sisältä omasta kokemuksesta. Siksi sitä ei kannata moittia.

Erityiskiitos uudesta virkanimikkeestä poliisissa: huippuerikoisylikomissaari.

Käyttäjän leppanenheikki kuva
Heikki Leppänen

Tänään uutisissa kerrottin että poliisi on priorisoinut tehtäviään. Muutama on keskittynyt tutkimaan merimetson munien katoamista. Merimetso on tunnetusti uhanalainen Suomessa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset