AulisSaarijärvi Kauas on pitkä matka kantaa painavaa raskasta

valtiotuki, innovaatiot, patenttit,

Kaapelitehtaalla Salmisaaressa 1970 vuosikymmenellä tapahtui keksinnön kaappaus. Kaapelien johtimien päällä on erilaisia eristekerroksia muovista ja muista ainesta. Kaapeleita jatkettaessa, tai kytkettäessä käyttölaitteisiin, pitää kuoria tarkasti esille sisältä johdinvaijeri, puolieristeet ja maadoituspinta. Kerrokset ovat yleensä pehmeää ainetta puolijohtavina ja eristeinä.

 

Noita muovikerroksia joutuvat silloin asentajat nirhaamaan puukoilla, pikkusahoilla ja monilla ikävillä vempaimilla. Eräs asentaja teki sähköporakoneeseen lisälaitteen. Isoreikäiseen alumiinikiekkoon laakeroitiin pyörimään terä. Tämä kiinnitettiin porakoneeseen. Sähköporan istukasta pyöritti hihna tuota alumiinikiekkoa. Siinä vuorostaan oli säädeltävin terin kolmella jousella itsensä kaapeliin painava ohjainsatula. Tämä oli yksinkertainen ja tehokas laite. Sillä pystyi kuorimaan kovaa ja sitkeää eristekerrosta millin tarkasti, nopeasti ja vaivattomasti.

 

Tätä laitetta valmisti Nokian kaapelin työpaja käyttöön asennusryhmilleen ympäri maailman. Näin tuon asentajan myöhemmin maailmalla. Tiedustelin kuorimislaitteen kohtaloa. Väitti saaneensa kiitokset pikkujoulussa ja pienen pullon konjakkia. Tehdas vuorostaan oli laitteellaan patentillaan myöhemmin riidellyt kilpailevan laitteen valmistajaa vastaan menestyksellisesti suuret rahat maailmalla.

 

Tapaus olisi korkeintaan säälittävä poikkeus, ellei tiedettäisi, mitä kaikkea hyödyllisyyssuojilla, mallisuojilla ja patenteilla pelataan. Siinä nokittavat firmat toisiaan ja työnantajat työntekijöiden kanssa pöäivittäin. Monesti taustalla on paljon yhteiskunnallista rahoitusta verorahoistamme. Tutkimukseen, prototyyppiin ja alkumarkkinointiin ottaa innovaatiorahalla osaa eri ministeriöt ja valtion liikelaitokset.

 

Meillä on suuriakin firmoja, joissa ei työntekijältä koskaan kysytä, että ajatteleeko hän työnsä ja päivärutiininsa helpottamista? Firma mieluummin ostaa käyttöönsä maailmalta kalliin, valmiin patentin tuotantoonsa. Saman olisi pienellä tuella ja kannustuksella keksinyt oman osaston väki. Virikkeellinen ilmapiiri sen olisi kaivanut esiin. Vääränlainen työnanatjan suhtautuminen innovaatioihin ja keksintöihin on kallista, lyhytnäköistä ja tukahduttavaa.

 

Ei se maailmaa eteenpäin vienyt idea ole aina tarvinnut korkeakoulusivistystä. Meillä vain on blokkiutunut koneisto liikaa insinöörivaltaan. Se saa uudet ideat nähtäväkseen. Insinöörivaltaa on yrityksissä lattiatasolta huippujohtoon. Pelkistetty koulutus tuo pelkistetyt ajatukset ja päätökset. Sama valta pitää toisiaan pystyssä TEM:issä, TEKES:issä, Sitrassa, keksintösäätiössä ja muissa ensikertaisen keksijän lähestymissä laitoksissa. Kyllä keksintösäätiössä olisi hyvä olla asiakaspalvelussa humanisti, tai pari. Heidän päissään liikkuu muuta poikkeuksellista ajatustyötä. Sellaisen silmäilyssä muuten hylkyyn joutuva innovaatio saattaa paljastaa todellisen salaisuutensa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Olikohan se niin, että työntekijän keksintö kuuluu työnantajalle? Jutusta en huomannut, oliko kyse eri vai samasta firmasta.

Käyttäjän AulisSaarijrvi kuva
Aulis Saarijärvi

Samaa Nokiaa se oli. Silloin 1972 se lainkohta oli ristiriitainen. Keksijä olisi voinut vapaasti tarjota sitä kolmannelle osapuolelle.

Käyttäjän Raisaberg kuva
Raisa Åberg

Nykyään kaikki "keksijä nerot" ovat yrittäjiä ja valtio tukee yrittäjyyttä monin jeinoin, saa nähdä kuinka monta nokiaa saavat aikaan vaiko ei yhtään. Itse olin töissä pienessä mutta kansainvälisessä "nokiassa" montakymmentä vuotta. Kumpi kehitys on parempi, se jää nähtäväksi.

Käyttäjän AulisSaarijrvi kuva
Aulis Saarijärvi

Niin hallitusohjelmassa Sipilä valehtelee lopettavansa, tai vähentävänsä turhia yritystukia. Hän panetti rumpupärinässä Mauri Pekkarisen johdolla eduskunnan koko älypäiden tihentymän työryhmäksi tutkimaan "Miten yritystukia voidaan muuuttaa?" Lopputuloshan oli kuuakausi sitten Pekkarisen valheviserryksenä, ettei "MITENKÄÄN!" On kuulemam jo hitsattu ikuisuuden kallioon kiinni 42 eri nimistä yrittämiseen oleva sosiaalitukea. Tulee jopa 4- 6 lisätukinimikettä tässä mahdollisesti TEM:in kautta kesällä lisää! Yksi on laivayhtiöiden kiristämä tuki lisää. Nehän jakavat jo nyt valtion yrityssossutuen suoraan omistajille pääomatuloina Ruotsiin ja Viroon! Onko kaunista?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset